tiistai 14. huhtikuuta 2015



Viikonloppuna sain ihan kuvaajankin taas pitkästä aikaa ja nyt on kyllä kuviakin paljon! Hirveesti niitä en karsinut niin nyt niitä on aika paljon. Oli tosi hyvä ilma ja kenttäkin on nyt tosi hyvä. Menin ihan kentällä ilman satulaa. Riksu oli aika kiva, alkuun ei oikein malttanut keskittyä. Essikin kokeili loppuun riksua. Tänään kävin kanssa vähän vähän huonommassa säässä ratsastamassa, satoi nimittäin melkein kaatamalla koko ajan. Riksu oli tosi huono tänään, ei malttanut keskittyä ja yhessä kulmassa oli joku mörkö kai kun sinne piti kytätä koko ajan. Noo välillä huonompia päiviä! 
Kisakauden aloitus taitaa vähän siirtyä sillä ei taideta vielä noihin kisoihin mennä..




















keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

herättelyä !

Taas ollut pienen pientä taukoa..  Mutta aattelin tähän laitella vähän kuvia mitä essiltä sain joita on nytten alkutalvesta ja talvella otettu mitä en oo vielä täällä julkassut. 
Riksun kanssa ollaan nyt lähiaikoina aika paljon maastoiltu kun kentän kunto on ollut vähän huono. Nyt se alkaa olla jo aika ratsastus kunnossa ja tänäänkin siinä n. tunti pyörittiin koulua ja riksulle tuli ihan kuuma kun pitkään aikaan ei olla edes päästy laukkaamaan kentällä. Tänään meni aika kivasti, näin pitkän kenttä tauvon jälkeen. Enimmäkseen mentiin ympyrällä ja kaheksikolla ihan asetus-taivutus harjoituksia ja loppuun riksu alko olemaan jo aika hyvin kuulolla. 
26.4 olisi sit savonlinnassa koulukisat ja meinattiin aloittaa tämä kisakausi siellä sitten! 


alkuun muutama kuva vielä alkutalvesta olevista estekisoista
 Ylempänä hiihtoratsastuskuvia kun tänä talvena sain hommattua nuo valjaatkin ja ne toimi kyllä tosi hyvin. Jäällä oli tuolloin tosi hyvä mennä ja ilmakin oli aika hyvä. Harmillisesti oli talven ensimmäinenja viimeinen kerta mutta ensi talvena jatketaan ! Riksu kyllä tuntui tykkäävän tuosta jäällä paahtelusta ja energia ei meinannutkaan loppua ollenkaan. Myös benno pääsi kokeilemaan.

Viimeisenä pari kuvaa myös alkutalvesta olevalta tunnilta. 







Jos täällä vielä lukijoita löytyy olisiko mitä postausehdotuksia? Kaikenlaista saa ehdottaa ja toteuttaa yritän parhaani mukaan, joten kommenttia tulemaan ! Esim. kysymyspostausta?